Blogi

Kolme vinkkiä parempaan johtamiseen: business coach Tiina Harmaja

Tiina Harmaja on Business Coaching Centerin perustaja ja suomalaisen coaching alan pioneeri, joka on erikoistunut muutoskyvykkyyteen. Ennen niin sanottua “coachahtamistaan” Tiina ehti toimia lähes 20 vuotta asiantuntija- ja esimiestehtävissä sekä johtoryhmä- ja hallitusrooleissa, joten hänellä on runsaasti kokemusta muutostarpeen tunnistamisesta ja muutosprosessien vetämisestä.

Tiina, mistä hyviä johtajia tulee ja mihin suuntaan itseään pitäisi kehittää, jos haluaa hyväksi johtajaksi?

Lähtökohta on, että ihmiset ovat motivoituneita, kun heille annetaan mahdollisuus. Lohdullisesti hyväksi esimieheksi voi oppia. Eniten siihen tarvitaan tahtotilaa ja asennetta ymmärtää muita ihmisiä.

Väitän, että paradoksaalisesti esimiehen tärkein tehtävä mielestäni olisi tehdä itsensä tarpeettomaksi. Hyvä johtaja onnistuu työssään heittäytymällä tyhmäksi, laiskaksi ja hitaaksi.

Aika radikaalin kuuloista. Miten johtamisvinkkisi käytännössä toimivat?

Tyhmä pitää olla, että pääsee oman egonsa yli ja esittää kysymyksiä. Vaikka itse olettaisi tietävänsä vastaukset, pitää antaa myös toiselle mahdollisuuden oivaltaa.
Oppi: kysy, kysy, kysy.

Laiskuus tarkoittaa sitä, ettei esimies tee töitä alaisensa puolesta ja ole liikaa kädet savessa, vaan luo mahdollisuuksia ja antaa työntekijän itse tehdä ja onnistua.
Oppi: delegoi, äläkä tee entisiä tai alaistesi hommia, vaikka tuntuisi että olisit hyvä niissä.

Hitaudella ajetaan takaa kuuntelemisen vaikeaa taitoa. Esimiehen täytyy antaa toiselle mahdollisuus ajatella rauhassa, eikä vetää liian nopeasti johtopäätöksiä.
Oppi: opettele kuuntelemaan kärsivällisesti ja tunne alaisesi.

Mikä mielestäsi johtamistyössä on parasta?

Mielestäni esimiestyössä palkitsevinta on, kun näkee muiden ihmisten kehityksen ja voi auttaa heitä menestymään. Tämä onnistuu vain jos tutustuu omiin alaisiinsa ja luo heille alustan, jolla kehittyä – uskaltaa siis päästää vanhasta irti.